Raija Merilä Kodugalerii, Tiigi 17/9, 72714 Paide, Estonia! Tel. +372 530 34 619, www.artgalerii.shop



Romua ja rakkautta by Raija Merilä

Sale price €29,00 Regular price €38,00

Tax included. Shipping calculated at checkout.

Raija Merilän ensimmäinen romaani Romua ja rakkautta ilmestyi vuoden 2017 lopulla. Kirja on vielä tilattavissa.

"Raija Merilän romaanin Romua ja rakkautta päähenkilö Anna-Kaisa Purala kertoo oman perheen vaiheet isänsä taideteosten ja Suomen historian kautta. Anna-Kaisan äidinisä on kuuluisa voimamies Iso-Otto Purala, joka vanhoilla päivillään avioituu kylään tulleen opettajattaren kanssa. He saavat tyttären Ellin, mutta Iso-Otto kuolee pian ja jättää Puralan talon vaimonsa ja palkollisten hoidettavaksi. Ellin siskopuoli Miina asuu samassa taloudessa. Aikuistuttuaan Ellillä on vaikeuksia saada puoliso itselleen syystä tai toisesta, mutta lopulta hän onnistuu siinä Miinan avustuksella. Vastahakoisesta taiteilijasta Eugen Nyrkkäästä tulee kertojan ja hänen veljensä Oton isä. 
Humoristinen ja välillä karnevalistinenkin sukutarina Pohjois-Pohjanmaalta kertoo myös Anna-Kaisan aikuistumistarinan. Lopulta hän on valmis jättämään lapsuuden kotinsa ehkei ihan lopullisesti.
Ilmestynyt 2017. 298 s.."

ISBN 978-952-7244-04-3